Viikko takana

Viikko takana ja niin paljon on tapahtunut etten edes tiedä mistä aloittaa...

Saavuin keskiyöllä, katujen kiillellessä sateen jäljiltä, ja taksikuski jätti minut pimeälle jalkakäytävälle matkalaukkuineni. Kuljin taloa ympäri ihmetellen mistä ovesta pitäisi yrittää sisään, kun eräs ovi aukeni ja nuori nainen huikkasi, kysyi mitä etsin. Selitin tilanteeni, ja hän heti sanoi että voisin kyllä nukkua hänen luonaan jos en löytäisi omaa kämppääni. Lupaava alku.

Kämppä on ihana, vuokranantajat maailman mukavimpia ihmisiä, ympäristö kaunis ja täynnä toinen toistaan upeampia taloja, Deli-myymälöitä ja kahviloita. Mutta: supermarkettiin pääsee vain autolla, eli en ole vielä käynyt. Eli Bufala-mozzarellaa ja muita huikeita juustoja saa kävelymatkan päästä, mutta pyykinpesuaine on vieläkin ostamatta kun ei ole sitä autoa, eikä vielä fillariakaan...

Kotitalo edestä: 469 Whitney Avenue

Talon omistaja on self-made indian män, joka on noudattanut kiinteistösijoittajan 3 kultaista sääntöä: location, location, and location, ja nyt omistaa 7 näitä talojättiläisiä East Rockin alueella. Ja suosii Yaleläisiä vuokralaisia, jotka käytännössä aina järjestävät seuraajan itselleen kun lähtevät. Minullekin on jo seuraaja jonossa...

Talo takaa. Parkkipaikkoja ja roskikset.
Yläkerrassa asuu musiikinopiskelija-pariskunta, joista toinen soittaa englannintorvea ja toinen oboeta. Ihan puhtaasti soittavat... mutta nukkua kannattaa korvatulpat korvissa...

Skeptikotkin ovat tervetulleita lähikirkkoon. Ja kirkkoja on lähes joka korttelissa...
En tiedä ovatko kaikki yhtä suvaitsevaisia.

Lähikorttelin muumitalo...

Divinity school. Taivaallisen kauniita pihoja.

 Lääkis - 333 Cedar street.
Lääkis-kampus on vähän erillään muusta yliopistokampuksesta, ja vaikka tämä rakennus onkin komea, on sairaala-lääkisalueella turhan paljon betonisia parkkihalleja. But these americans just love their cars... paitsi... olen kyllä törmännyt todella moniin yliopistoihmisiin joilla ei ole autoa, jotka pärjäävät fillarilla ja bussilla. Yliopisto on kompakti ja kaupunki pieni. Minäkään en aio ostaa sitä autoa. Ainakaan vielä...

Tällä pääsee töihin. Ja kaikki matkustajat (100%) räpläävät älypuhelimiaan!
Paitsi kerran juttelin naisen kanssa joka sattui olemaan naapurini Lisa.

 Kotoa on yliopistolle reilun puolen tunnin kävelymatka, mutta työmatkan voi siis myös taittaa YaleShuttlella. Niitä kulkee päivällä tiheämmin, ja illalla ja viikonloppuna harvemmin, mutta pimeään aikaan sellaisen voi soittaa viemään ja tuomaan - ilmaiseksi. Kaupungissa kun on jonkinasteinen rikollisuusongelma - lähinnä köyhät nuoret miehet ryöstelevät rikkailta puhelimia ym. liikenevää irtaimistoa. Yliopisto siis pitää omistaan huolta tarjoamalla pimeälläkin shuttlekyytiä.

Yalen kampuksen rakennukset olivat erityisen kauniita ilta-auringon valossa.

Science Hillin rakennuksia.

Divinity school. Täällä harjoitetaan musiikin opintoja.

Kappeli johon huomenna menen koelauluun, jospa pääsisin paikalliseen kuoroon... Yale Camerata! 

Olen saanut ID-kortin, IT-numeron, ulkomaalais-perehdytyksen, työpöydän, ja tietokoneeni on liitetty nettiin. Alan vihdoinkin hahmottaa kaupungin katuja, tunnen sihteerit, jonkinverran professoreja, apulaisprofessoreja ja post-docceja ja tiedän mistä saa lounasta, mutta tunneleissa yliopistorakennusten alla vielä eksyn. Olen osallistunut labrameetingiin, faculty meetingiin, tutkimussuunnittelu-meetingiin ja yhdelle grand rounds luennolle. Olen laittanut 9 henkilölle doodle-kyselyn pystyyn oman projektini suunnittelukokousta varten (ja saanut siihen 8 ihmiseltä vastaukset). Eli ei hassumpi alku.
Olen yrittänyt tehdä Suomesta mukana kulkeutuneita rästitöitä, vähän vaihtelevalla menestyksellä. Sorry!
Tänne tulo vähän pelotti, mutta jo ensimmäisten 2 päivän jälkeen saatoin todeta että "this was worth all the effort". Täällä näkee mitä tapahtuu kun paikka on kyllästetty lahjakkailla, menestyvillä, määrätietoisilla, eteenpäin pyrkivillä, dynaamisilla ja älykkäillä ihmisillä jotka tuntevat ympäristönsä, ymmärtävät paikallisia tiede- ja rahoitusverkostoja, kulttuuria ja toisiaan. Sillä lailla saa muutamalla puhelinsoitolla rattaat pyörimään, projektit liikkeelle minimiajassa, suunnitelmat toteutettua ja tulokset julkaistua huipputiedelehdissä. Toki sillä saa myös aikaan Suurten Egojen törmäyksiä toisiinsa, mutta maa on suuri ja huippuyliopistoja on monia, ja sitten tehdään tilaa jos ei mahduta samalle kampukselle. Joku voittaa ja joku häviää, tai molemmat vähän voittavat ja häviävät, mutta tieteen tekeminen jatkuu. Näiden observaatioiden jälkeen totesin Proffalle että olen kahdessa päivässä jo saanut tällä vierailulla niin paljon uusia avartavia ja silmiä avaavia kokemuksia että voisin oikeastaan lähteä kotiin, mutta onneksi hän sanoi että en voi lähteä vielä mihinkään koska meillä on vielä eksperimenttejä tekemättä. Niinpä niin. Onneksi niin.